Viimeiset viisi päivää Kathmandussa

Lauantaina heti aamusta tuli vastaan aika hirvittävä näky. Meitä vastaan käveli nainen ilman kenkiä ja pelkissä pitkissä rievuissa. Mie satuin just katsomaan sivuun enkä sitä kasvoihin. Muut oli nähny sen suusta tulevan vaahtoa sekä Krista huus meille just varokaa kun se käveli mein ohi. Mekon alla oli ollut todella iso veitsi. Onneks ei tönästy sitä kun arvaa jos se olis siitä suuttunut. Pienestä järkytyksen jälkeen lähettiin sitten jatkamaan bussille matkaa.

Tervetuloa Bakhtapuriin!

Bussimatka Bhaktapuriin kesti tunnin varmaan johtuen tosta bensapulasta. Matkalla selviskin Lonely Planettia lukiessa, että sinne kaupungin ytimeen maksaa 15$ sisäänpääsy. Pääsisäänkäynnille tullessa meitä yritettiin huijjata heti. 3 meistä antoi miehelle 2000 rupiaa, joista olis pitänyt saada 500 takasin per naama. Mies kuitenkin antoi liput ja kyseli meiltä mistä ollaan kotosin samalla kun antoi niitä. Heti siihen perään tuli lipuntarkastaja hösäämään. Näin ollen porukka unohti, että piti saada vaihtorahat. Onneksi älyttiin puuttuvat rahat ennenkun lähettiin turisteilemaan.

Bhaktapur kuvina:

Pottery squarella käsityöläiset töissä

Saviruukkuja valmistumassa

Portaitten yläpäästä kuva

Golden Gatella

Temppeleitä

Järistyksen jäliltä varmaan puomit pitämässä kasassa

Me alkumatkasta eksyttiin jo heti, koska ei huomattu niitä rakennuksia. Kartassa ne näytti jotenkin tosi suurilta, mutta todellisuudessa ne olikin tosi pikkusia murjuja. :D Paikasta sais varmasti enemmän irti oppaan kanssa, joka osais kertoa edes vähän paikoista. 

Tälläisiä pikkutönöjä ne rakennukset oli ni ei bongattu heti

Itselleni Bhaktapur oli suuri pettymys. Olin odottanut, että temppelit ja muut rakennukset olisivat isompia ja näyttävämpiä¨sekä jostain syystä ajattelin, että paikka olisi kaunista. Paikasta jäi vähän rahastuksen maku suuhun itselläni. Oltiin maksettu todella paljon sisään, mutta silti lipulla ei päässy mihinkään museoihin sisään ja osaan temppeleistäkään ei saanut mennä. Bhaktapurissa oli myös todella paljon lapsia kerjäämässä.

Maanjäristyksen jälkiä

Pesulla käymässä

Pyykin kuivattelua

Lisää pyykin kuivattelua

Tultiin pikaseen Bhaktapurin jälkeen laittautumaan kotiin ja lähettiin tyttöporukalla ravintolaan. Aleksi oli ollut koko päivän Rajaendran luona kylässä ja saanut hermolomaa meistä tytöistä. :D Otettiin taksi ja lähettiin Chhaharin työntekijän kutsumiin synttärijuhliin Thameliin.  Itse synttärisankari ei ollutkaan päässyt juhliin bensapulan takia ja muutenkin osallistuja määrä oli vähäisempi kuin piti olla. Oli kuitenkin kiva olla vähän yli 10 hengen porukalla ja tavata pitkästä aikaa muitakin ihmisiä vapaa-ajalla! Juhlat pidettiin Roots nimisessä baarissa ja se oli nimensä mukaisesti puunjuuri-teemainen. Oli kyllä siisti baari!

Tyttöporukalla ravintolas :)

Muut synttärijuhlijat lähti ajoissa kotiin, koska täällä sunnuntai on työpäivä. Meillä sunnuntait on kuitenkin vapaita, joten jatkettiin vielä iltaa läheiseen pubiin. pubin piti mennä kello 23.00 kiinni, mut kello 22.55 paikalle pamahti 20 brittiä, joten baari päätti jatkaakkin aukioloaikaansa. :D Täällä on vähän liukuva aikataulu toi aukioloaika kävijämäärän mukaan. Kuulema nyt kun on vähemmän turisteja niin baarit sulkee aiemmin. Saatiin olla baarissa 1 asti vaikka täällä baarit nyt on mennyt kiinni 23-00 maissa. Tutustuttiin niihin britteihin ja hengailtiin niitten kanssa koko loppuilta. Oon niin kaivannut  muita ihmisiä ja oli todella hauska ilta. :)

Lähössä Thameliin

Sunnuntaina oli varmaan ekaa kertaa koko reissun aikana sellanen päivä, ettei oltu suunniteltu yhtikäs mitään! Otettiin kaikki ilo irti ja nukuttiin pitkään. Kävästiin Nepalin parhaimmilla ja kalliimilla pizzoilla (maistuu ihan länsimaalasilta). Illalla me vaan viimeisteltiin meidän kouluhommia sekä suunniteltiin porukalla tulevaa reissua.  

Lauantaina hymyilytti

Maanantaina menin pitkästä aikaa Epsaan. Oon nyt nämä viimeiset päivät siellä. Ainut asukas kenen kanssa olen saanut pikkaisen yhteyden on eräs 18v kehitysvammainen. Hän tuli heti halaamaan ja juttelemaan nepaliksi, mutta en tietenkään tajunnut sanaakaan. :D Minulle tulkattiin, että hän mm. kehui ihonväriäni. :D Hän kävi hakemassa Shangitan paikalle ja oli huutanut, että hänen siskonsa on täällä. Shangita oli vähän ihmetellyt, että kenestä hän puhuu mutta tosiaan tarkoitti minua. :D Muutkin EPSA:ssa on alkanut kutsumaan minua sistersiksi wohoo.

Päivä sujui yllättävän nopeasti kun leikkelin enkeleitä. Varmaan kun tiedän, että on enään 3 päivää harjoittelua jäljellä ja että loppu on kohta. Ei ala mietiskelemään ja ahistelemaan. Tietää, että harkka on hyväksytty ja ei tarvitse stressailla mistään.

Kävästiin Mian kanssa vielä viime hetken shoppailuilla Patanissa. Tavattiin jopa pari suomalaistakin siellä. Löysin itsellenni talvihuivin sekä päädyin ostamaan uudet rillit! Täällä maksaa noin 50 euroa parhainta laatua olevat lasit. Halvimmat olis lähtenyt 3 eurolla. :D Näissä pitäs olla vissiin heijastuksenesto sekä joku toinen tuntematon ekstra. Kattoo nyt mitää tulee! Pitäs olla 1-2 päivässä valmiit haettavaksi, mutta kattoo nyt oliko se taas kerran Nepalese time.. :D Noh pitää hakea viimeistään kun tullaan reissusta, josko ne olis sillon valmiit. Kävästiin vielä viimestä kertaa meidän vakkari tandooriraflassa syömässä! 

Pukki säikäytti miut Bakktapurissa :D

Tiistaina aamulla bussissa tuli hirveä äkkijarrutus, koska meinattiin ajaa lehmän päälle.. Tein taas kerran EPSA:ssa niitä joulukoriste-enkeleitä.. Pyysin harkkaohjaajani täyttämään koulupapereitani niin hän alkoi kysellä työtovereiltani mitä kirjoittaisi minusta. Eräs lyhytkasvuinen sanoi, että kirjoita että olen kova tekemään töitä, hyvä leikkaamaan sekä KAUNIS!! Opet naurais varmaan koulussa ku lukis miun harkkapapereita. :D  

Kävästiin Kristan ja Jennin kanssa viimestä kertaa panineilla meidän lemppari Himalayan cafessa. Kauheeta ku pitää tehdä kaikki viimestä kertaa! Oon pakkaillut muuten loppupäivän sekä ollaan pelattu yatzya porukalla.

Keskiviikkona oli viimeinen päivä työharkassa. Leikkelin muutaman tunnin taas kerran perhosia ponnareita varten. Aika meni jopa suht nopee. Tapasin tokaa kertaa erään tytön, jolla oli amputoitu käsi sekä siteessä jalka. Pään hän oli peittänyt hatulla, koska siellä oli kunnon arvet. Sain kuulla hänen tarinansa. Hän oli päässyt maanjäristyksessä pakenemaan talosta, mutta sähkötolpan johto oli osunut häneen pihalla. Hänen aviomiehensä oli jättänyt heti tapahtuneen jälkeen ja mennyt uusiin naimisiin. Hänen perheensä oli jättänyt hänet jo aiemmin, kun hän oli mennyt naimisiin. Nyt hänellä ei ollut mitään missä asua, ei koulutusta ja rahaa sekä on lisäksi vammautunut. Shangita voivotteli, että mitä hänen kanssa tekisi. Välillä itsellä tulee niin avuton olo täällä, kun haluaisi auttaa mutta ei tiedä miten voisi auttaa. 

 Annoin heille lähtiessä Suomesta keräämäni rahat. Shangita kiitteli paljon ja sanoi käyttävänsä ne ruokaan. Täällä on tällä hetkellä ruokapula ja ruoan hinta kriisin mukana kallistunut. Halusin antaa rahan ihan rahana tällä hetkellä enkä ostaa mitään turhaa. Tarvetta rahalle on nyt tilanteen takia. Kuulema Gongabun alueella ei ole ollut edes yli viikkoon sähköjäkään, koska oli ollut overload. Pitää olla kiitollinen omasta tilanteestaan Suomessa. Ollaan kyllä niin etuoikeutettuja.

Olin sanonut että pitäs lähteä vähän aiemmin, että kerkeen käydä toisessa harkkapaikassa vielä moikkaamassa. Noh nepalilaiseen tapaan just ku olin sopinu lähteväni ni miulle kärrätään teet ja alotetaan tunnin pituset hyvästit. :D Oteltiin porukkakuvia ja juteltiin mukavia. Tuli haikee fiilis päivästä. Ihmiset on tosi ihania ja ystävällisiä siellä, vaikka kielimuuri tuntuikin välillä ylitse pääsemättömältä.

Vikan päivän kunniaksi onnistuin vielä länkkäribongauksessa: Gongabussa oli joku ihan blondi tyttö sekä lisäks viel brune! Menin vielä käymään nopeasti Chhaharissa kotimatkalla. Jäi todella hyvä fiilis paikasta, joten halusin vielä moikata heitä ja vein vielä läksiäislahjaksi vanhoja vaatteita, joita he voivat antaa kadulta löytyneille mielenterveysasiakkaille. Toiste jos tulisin tänne vapaaehtoistyöhön, niin Chhahari olisi kyllä varteenotettava vaihtoehto!

Illalla käytiin vikaa kertaa syömässä porukalla. Päätettiin kokeilla uutta ravintolaa, jossa oli Newari menu. Ruoka oli kyllä vähän pettymys, kun se oli enemmän snack painotteinen baari. Nyt vaan viime hetken kriiseillään pakkaamisen kanssa täällä!

Ollaan torstaina (huomenna) heti aamusta lähössä reissaamaan, joten blogissa saattaa tulla hiljaista. En tiedä onko nettiä reissussa (koska Nepal.. ja varsinkin keskellä safaria..) ja varmaan halutaan nautiskella viimeisistä lomapäivistä stressaamatta blogista! Aluksi oltiin suunniteltu menevämme lisäksi Lumbiniin, mutta Intian rajan lähellä on nyt vaarallista mennä. Nyt suunnitelmissa ois 12 päivän aikana käydä Chitwanissa ja Pokharassa. Kirjoittelen loppu reissusta viimeistään Suomessa kokoonpanon! :)

Terkkuja Nepalista! Mie ja Jenni Bakhtapuris viikonloppuna

Vammaisten päivä ja juhlat vanhuksille

Torstaina 3.12 oli kansainvälinen vammaisten päivä. Oltiin sovittu, että mennään auttamaan eläintarhaan Downin syndrooma koululaisia. Meidän piti nähä 9 maissa, mutta taas kerran se olikin nepalese time ja muut tulikin vasta 11lta. :D

Venailemassa. Kaikilla on niin hauskaa

Paikalle tuli monista eri kouluista varmaan n. 100 eri ikäistä ja tasoista lasta. Lapset leikkivät kuumaa perunaa, heittelivät palloa sekä kaikki tanssivat porukalla. Päivä sujui tosi hyvin ja kaikilla vaikutti olevan hauskaa! Vapaaehtoisia oli tullut tosi paljon paikalle, joten välillä tuntui että meistä nepalin-taidottomista ei ollut niinkään paljon hyötyä. :D Lapset oli kyllä tosi suloisia ja helposti lähestyttäviä. He tulivat halailemaan ja moikkailemaan rohkeasti. :)

Koko konkkaronkka mahtu kuvaan!

Tornin kaatamista pallolla

Tanssia porukalla

Itsellä tuli vähän huono olo ja muilla nälkä niin lähdettiin ennen kuin lapset menivät katselemaan eläimiä. Krista ja Jenni jäivät vielä kiertelmään lasten kanssa, mutta kuulema lapsia ei ollut edes oikein kiinnostanut eläimet.

saippuakupliaa!

Oltiin aamulla herätty jo 7.15 kun orkesteri oli vetäny harkkoja. Kotiin päästessä ajateltiin käydä päikkäreille ja tietty sillä sekunnilla hääseurue tuli meidän kadulle. Orkesteri soitti täysillä ja porukkaa tanssi kaduilla. Mentiin katselemaan mein partsilta newareitten häitä. Ne voi kuulema kestää maksimissaan 7 päivää. Nyt oli 2. juhlapäivä, jolloin vaimo tuodaan kotiin. Vaimo oli hunnuttuna, hänen kaikki matkalaukut kannettiin suoraan autosta sisään ja pari siunattiin ennen taloon astumista. Näytti kyllä hauskoilta juhlilta!

Tanssia ja musaa

Vaimo tulossa taloon

Me kävästiin illalla vielä Mian kanssa hieronnassa. Oli kyllä vähän pettymys tällä kertaa se ku haluttiin selkä- ja hartiahieronnat, mut ei saatukkaan. Ihan jees perushieronnat kyl, ei siinä mitää.

Myö kattelemassa lasten tanssia

Perjantaina Jaana tuli meille yökylään, koska Mia oli suunnitellut Koinoniaan vanhuksille tapahtuman. Tapahtuman piti olla aluksi tanssiaset ja Mia olikin ostanut levyjä sekä soittimen, mutta ylläripylläri sähkökatkos sattui olemaan juuri silloin. No tapahtuma meni todella hyvin ilman musiikkiakin! Käytettiin rumpua musiikkia tarvittaessa ja nepalilaiset lauloivat rummun tahtiin. En viitsi julkaista tapahtumasta kuvia, koska ei olla vielä saatu heiltä lupaa. 

Mia oli ostanut myös mummoille erilaisia palkintoja mm. rasvoja, shampoita, öljyjä, karkkia. Ensin ohjelmassa oli mummoille suunnattu kuuma peruna. Sen jälkeen me laulettiin mummoille pari suomalaista joululaulua. Ensimmäinen kulkuset-laulu meni vähä mönkään kun muut jatkoivat kulkusista laulamista kun olis pitänyt laulaa rekehen. Repeiltiin mummojen edessä ja mummotkin tais vähän naureskella meille. :D Lapset esittivät meidän jälkeen nepalilaista tanssia. Pari mummoakin rohkeni mukaan tanssimaan! Nepalilaiset tykkää kyllä niin paljon tanssia ja laulaa verrattuna suomalaisiin.

Pelattiin isolla porukalla ulkona tuolileikkiä. Osa mummoista tuntui olevan vähän pihalla leikeistä ja pikkuinen haaverikin sattui kuin eräs diabeetikko mummo lensi penkiltä mukkelismakkelis, mutta onneksi ei sattunut mitään. :D Lapset oli muutenkin aika kilpailuhenkisiä tuolileikissä ni välillä vähän pelotti mitä mummoille käy. :D

Jäi vähän vielä luppoaikaa ennen illallista niin Jaana oli keksinyt, että voidaan tehdä käsihierontoja mummoille. Mummot tuntuivat todella tykätä käsihieronnoista ja rasvauksesta! Mia oli ostanut 8 kiloa kanaa ni saatiin kaikki kunnon illaliset vielä tapahtuman lopuksi. :)

Oltiin kaikki aika puhki illalla ni käytiin ajoissa nukkumaan. Oltiin sovittu lauantai aamulle aikasiin herätyksen, että lähettiin porukalla Bhaktapuriin.

Ps. Nepalilaiset eivät ymmärrä sarkasmia yhtään. Heiltä on vähän mennyt osan meistä heittämät vitsit. :D

Chhahari Nepal

Varoitus: teksti on pitkä! Ollaan oltu Aleksin kanssa taas vierailemassa ja tuntuu, että ollaan tavattu monia mielenkiintoisia ihmisiä ja koettu uutta.

Logo ulko-ovella

Maanantaina lähettiin Aleksin kanssa Rajaendran saattelemana Chhahari Nepalia kohti. Käytiin matkan varrella korjauttamassa Rajaendran pyörää ja siin kerkes joku hullu nainen tulla meitä jo ahistelemaan. Naurettiin, et toi on kuitenkin mein tuleva asiakas. :D Ei kyllä kolmessa päivässä tavattu kyseistä naista uusiks!

Meille ensin kerrottiin paikan historiasta ja näytettiin tiloja. Chhahari Nepal on voittoatavoittelematon organisaatio, joka tukee ja hoitaa Lalitpurissa asuvia kadulla asuvia mielenterveyspotilaita. Tavoitteena on saada asiakkaat takaisin osaksi yhteiskuntaa. Valtio ei tue järjestöä mitenkään. He haluaisivat laajentaa toimipiiriään Kathmandun alueellekkin ja sen jälkeen koko Nepalin laajuudelle. Asiakkaita on tällä hetkellä 102, joista 31 asuu perheen kanssa, 12 ilman perhettä ja 56:en he ovat kadottaneet yhteyden. (Lisätietoja löytyy: http://www.cnmh.info/ )

Pari kuvaa tiloista:

Työpaikalla on 4 palkattua työntekijää ja kaksi niistä onkin opiskellut UK:ssa, niin on tosi helppo keskustella asioista! Tosi mukavia työntekijöitä muutenkin kaikki. :) Maanantaisin suunnitellaan aina viikon kulku, että mihin he menevät minäkin päivänä ja mitä asioita pitää hoitaa. Keskiviikkoisin asiakkaat tulevat paikan päälle ja he tekevät jotain yhdessä. Muina päivinä henkilökunta vierailee asiakkaitten luona, tekee paperitöitä, vie sairaalaan ja tekee katutyötä eli etsii asiakkaita kaduilta. Ikävä kyllä meillä ei ollut tarpeeksi aikaa nähdä kaikkea.

Meille näytettiin asiakkaitten kuvia ja kertoiltiin vähän osan tarinoitana. Yksi asukas näytti vähän miuta lyöneeltä rölliltä, toivottavasti ei oo sama heppu. :D Kyseinen herra kuulema on tyytyväinen elämäänsä kadulla eikä halua edes sieltä pois. Chhaharin työntekijät ovat auttaneet häntä niin, että he maksavat lähikahviloihin hänelle ruokaa. 

Meille kerrottiin myös, että tosi monet perheet täällä käyttävät rahaansa esimerkiksi mustaan magiaan kun yrittävät parantaa läheisiään, jolla on mielenterveysongelmia. Kun he pääsevät oikean hoidon luokse, heidän varansa ovat käytetty loppuun eikä heillä ole varaa lääkkeisiin. Chhahari tukee heitä rahallisesti sitä varten tarvittaessa.

Ensimmäinen asiakas joka tavattiin oli skitsofreenikko-poika, joka tulee usein toimistolle hengailemaan. :) Lähettiin tapaamisen jäleen aika nopsaan kahden työntekijän kanssa asiakaskäynneille. 

Käveltiin Patanin aluuella ja käytiin monilla ovilla, mutta vain yksi asiakas oli paikalla perheensä kanssa. Astuttiin sisään todella todella pienestä ovesta (mie 162cm jouduin jo kyykkimään sinne mennessä :D). Kuulemma työntekijät oli maanjäristyksen jälkeen olettanut, että koko talo olisi maantasalla, koska se on niin vanha ja pienessä loukossa. Talossa asui 19-vuotias tyttö, joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Hän asuu pienessä talossa veljensä, isoisänsä, äitinsä ja isänsä kanssa. 

Hän oli joutunut lopettamaan koulunsa nuorempana sairautensa alkaessa ja nyt mennyt takaisin kouluun, kun sairaus on kontrollissa. Chhaharin työntekijät olivat löytäneet hänet kadulta pikkulasten kanssa leikkimästä. Häntä oli kuulema kiusattu sairautensa takia ja myös siitä kun hän viihtyi pikkulasten kanssa. Tyttö oli kyllä todella mukava ja innokas kertomaan runoja englanniksi!

Täällä vaikka kuinka köyhä perhe olisi niin he ovat aina vieraanvaraisia. Aina tarjoamassa meille istumapaikkaa ja tarjoamassa teetä. Kävästiin kurkkaamassa heidän keittiötään yläkerrassa ja selvisi miksi saatiinkin kokista teen sijaan heidän luona. Kaasu on talosta loppu, joten heillä oli pömpeli johon tilkittiin puun mutusia. Sillä keittämisessä menisi todella pitkään! Keittiö oli sen korkuinen, että minäkin jouduin olemaan kaksinkerroin. :D

Sen jälkeen kävästiin vielä ensimmäisen asiakkaamme perheen luona moikkaamassa. Oli tosi kiva ja mielenkiintoista nähdä kuinka Nepalilaiset asuvat, varsinkin kun suurin osa asiakkaista on näitä huonompi osaisia.

Tiistaina mentiin myöhemmin töihin, mutta silti aamulla oli aikaa lukea mielenterveyskirjaa ja juoda teetä. Eräs työntekijä on ollut asianajaja aiemmin, joten keskustelimme tämän hetkisestä kriisistä, eroamisesta yms. Saimme kuulla että Nepalilaiset miehet eivät voi erota naisestaan noin vaan. Heidän pitää odottaa, että nainen asuu 3 vuotta poissa talostaan tai sitten luvata antaa omaisuuttaan naiselle ja naisen hyväksyä saamansa omaisuuden määrä, että he voivat erota. Naisille kuulemma eroaminen on vielä vaikeampaa kuin miehille. Eroprosentti onkin tosi pieni täällä, varsinkin verrattuna Suomeen.

Lähdettiin aamulla heti kentälle tapaamaan asiakkaita, mutta matkan varrella olikin muutama nähtävyys niin hairahduttiinkin vähän polulta. :D Kävästiin pikaisesti Golden Temppelissä (buddhalaisten temppeli Patanissa) ja jossain hindulaisten temppelialueella. Sattumalta temppelialuueella olikin yksi asukas hortoilemassa, joten käväistiin häntä moikkaamassa matkalla.

Aleksi matkan varrella sytytti kynttilän buddhalaisessa temppelissä ja rukoili

Golden temppelistä palasia:

Sen jälkeen mentiin tapaamaan asiakasta, jolla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hänen sairautensa oli alkanut masennuksena. Kun hänen aviomiehensä ei ollut jaksanut enään ja jättänyt hänet, hän oli romahtanut totaalisesti. Hän joutui palaamaan perheensä luokse, jossa hän alkoi käyttäytyä väkivaltaisesti. He olivat soittaneet apua, mutta Chhaharin henkilökunta oli päässyt apuun vasta aamulla. Perhe oli joutunut köyttämään naisen siksi aikaa jaloista ja käsistä kiinni, ettei hän vahingoittaisi itseään ja muita.

Tavattiin heidän sukuaan ja samalla heidän lemmikkipapukaijat (joista toinen puhuu!! se oli tänään vaan kuulema vähän "moody" eikä puhunut meille..) sekä koiranpentuja aww. Heidän isoäitinsäkkin oli niin söpö kun hymyili koko ajan kahdella hampaallaan ja kyseli nepaliksi mitä minun äitille kuuluu. :D Nepalilaiset mummot on niin söpöjä rusinoita!

Yhdellä heidän kanssa asuvallaan sukulaismiehellä oli käynyt työpaikka onnettomuus työskennellessään valtiolle eläintarhassa. Hän oli tipahtanut puusta alas ja joutunut sairaalaan. Koska hän on nyt pyörätuolissa ja kyvytön työhön, niin hänen työpaikkansa siirtyy hänen lähiomaiselleen. Mies oli ennen perheenelättäjä, mutta nyt vaimolla on se tehtävänään. Toisaaltaan ihan hyvä systeemi Nepaliin, ettei perheet jää ihan rahattomiksi.

Pyörätuolissa olevan miehen tuoli oli käyttökelvoton, joten he olivat tilanneet uuden. Kyseltiin kuinka täällä apuvälineet hommataan. Jos on rahaa niin ihmisten on maksettava ne itse. Jos on köyhä, niin on todistettava ettei ole varaa maksaa ja voi saada avustuksen disabled societyltä. Kyseiselle miehelle järjestö oli tilannut Intiasta pyörätuolin, mutta nyt rajaongelmien takia sitä ei ole saatu kuljettua tänne.

Saatiin myös kuulla, että kun nepalilainen menee julkiseen sairaanhoitoon niin heidän lähimmäisen on tultava sinne asumaan heidän seuraksi, koska hoitohenkilökunta ei hoida perushoitoa. Esimerkiksi nainen joka kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä joutui 6kk sairaalaan, joten hänen siskonsa oli lopettava työt ja tultava hänen mukaan sairaalaan. Heidän oli myytävä kaikki arvoesineet ja lisäksi he saivat lahjoituksia mm. punaiselta ristiltä ja Chhahariltä, että he saivat maksettua sairaalalaskut. Saatiin myös kuulla, että täällä monet kääntyvät kristityiksi. Syynä on se, että kristityt saavat paremmin avustuksia.

Hindulainen temppeli matkan varrella

Juteltiin myös koulusta heidän kanssa. Kuulema julkinen koulu maksaa noin 4 000-5 000NRS eli n. 40-50e vuodelta. Koulu kestää 10 vuotta. Koulun lopuksi on isot testit ja jos niistä ei pääse läpi, niin on käytävä vuosi uudestaan. Kuulema viime vuonakin muutamia oppilaita oli tappanut itsensä, koska eivät päässeet läpi näistä testeistä. Nepalissa on puhuttu pitäisikö aloittaa arvosteluasteitten antaminen mielummin kuin hylätty/hyväksytty. Eräs perheenlapsista oli nyt uudestaan käymässä viimeistä luokkaa ja pelkäsi, ettei pääse taaskaan läpi. 

Hindujen allas, joka täytetään kerran vuodessa ja he kylpevät siinä

Juteltiin myös kuinka Nepalissa lasten kurittaminen kouluissa on ok. Lapsia voidaan lyödä sormille ja ohjaajamme kertoikin tuttavastaan, jolta opettaja veti housut alas luokan edessä ja löi pyllylle. Oppilas ei uskaltanut mennä enään edes kouluun sen jälkeen. Täällä on niin eri systeemi kuin Suomessa. Suomessa opettaja joutuisi oikeuteen tuollaisesta, mutta täällä jos rehtorille kerrotaan asiasta niin sille ei tehdä mitään. Yksi suuri ongelma on myös kuulema kun maaseudulla lapset eivät mene kouluun, koska vanhemmat ajattelevat ettei koulusta ole hyötyä niin paljoin kuin, jos lapset ovat töissä maatilalla. Täällä kukaan ei myöskään ole opintovelvollisuutta, joten osa väestöstä ei osaa edes lukea tai kirjoittaa.

Juteltiin pitkään kaksisuuntainen mielialahäiriötä sairastavan kotona ja oli todella kiva kun meillä on oma tulkki. Voidaan kysellä ja jutella hänen välityksellä asiakkailta. (Tälläisen tarvitsisin Epsaankin :D)

Mentiin vielä päivän päätteeks tapaamaan skitsofreenikko-veljeksiä, jotka asuu äitinsä elätettävinä. Heidän sairaudet ovat vissiin tulleet huumeidenkäytöstä johdosta. He eivät liiku talostaan ulos oikein ikinään ja he ovat ihan yhteiskunnan ulkopuolella. Toinen veljeksistä uskaltaa ainoastaan  tulla keskiviikkoisin yhteistapaamiseen. Nepalissa mielenterveyssairaita kohtaan ollaan tosi ennakkoluuloisia, heitä saatetaan lyödä eikä heitä palvella aina kaupoissa. Luin myös, että mielenterveyspotilaille saatetaan antaa kahvilassa tee mukista kun normaali ihminen saa sen mukista. Tämä johtuu osittain kastisysteemistä. 

Nähtiin heidän huone, jossa oli tosiaan yksi sänky ja yksi patja. Vähemmästäkin menisi itselläkin pää sekaisi kun ei näkisi ketään muita ihmisiä ja olisi 24/7 neljän seinän sisällä. Toinen veljeksistä olikin muutama kuukausi sitten saanut hallusinaatioita, että joku jahtaa häntä ja hän oli hypännyt kakkoskerroksesta alas ja joutunut sairaalaan.

Kävästiin vielä porukalla momoilla. Saatiin siinä jutellessa kutsu meidän ohjaajan synttärijuhliin perjantaina Thameliin! Jee ois kiva tavata vielä enemmän paikallisia. :)

Keskiviikkoisin Chhaharissa on  päivä, jolloin asiakkaat tulevat paikan päälle. Me mentiin jo aikaisemmin Aleksin kanssa kun suunniteltiin sinne tuokio. Asiakkaat tulevat n. 11.30 maissa. Juotiin porukalla teetä ja nautiskeltiin meidän tuomista kekseistä. 12.30 maissa aloitettiin askartelemaan porukalla ja porukkaa tuli pikkuhiljaa lisää ja lisää. Lopulta meitä oli varmaan n. 20 henkeä paikalla. Osa on itse mielenterveysasikkaita ja osa taas heidän lähimmäisiään. Aluksi pidettiin piiri jossa jokainen sai kertoa nimensä ja mistä on kotoisin sekä jos halusi kertoa jotain lisää itsestään. 

Askartelun aloittelua

Oltiin keksitty Aleksin kanssa, että teemme Quote Tree:n. Eli siis askartelimme puunrungon, johon jokainen asiakas sai askarrella itse lehden ja lehteen kirjoittaa mieleisensä sitaatin/lauseen. Oltiin todella yllättyneitä kuinka hyvin tuokio toimi! Kaikki asiakkaat osallistuivat ja vaikuttivat innokkailta. Todella monet tekivät enemmän kuin yhden lehden ja he innostuivat tekemään myös mm. kukkasia, lintuja ja jopa teemukin puuhun. :D Hetki oli kyllä todella positiivinen kokemus omasta mielestäni. 

Askartelun jälkeen syötiin vielä porukalla. Chhahari antaa jokaiselle paikalle tulevalle asiakkaalleen lämpimän ruoan keskiviikkoisin. Samoin asiakkaat jotka tulevat bussille paikan päällä saavat rahaa bussimatkaa varten. Sen jälkeen jokainen sai esitellä oman lehtensä ja mitä siinä lukee. Oli todella kiva kun meillä oli tuolla sujuvaa englantia puhuva ohjaaja niin kaikki saatiin tulkattua!

Valmis taideteos!

Chhaharista jäi todella hyvä kuva ja voin kyllä suositella paikkaa vapaaehtoisille. :) Henkilökunta on ihania ja asiakkaat kivoja! Paikassa on todella paljon länsimaalaisia piirteitä esim. potilaskansiot, raportointi päivittäin, saatiin "työtodistukset" 3 päivästä jne. Tuntui että paikassa asiat sujuivat ja sai selkeät ohjeet sekä kommunikoitua hyvin. Tuli tosi tervetullut olo ja meidät kutsuttiinkin sinne vierailulle vielä ennen lähtöämme. :) No nähdään heitä ainakin varmaan perjantaina synttärijuhlissa!

Henkilökunta mein kanssa turisteilemassa!