 |
| Epsan logo |
Maanantaina mentiin työharkkaan opettajien kanssa yhdessä. Deepak näytti meille mistä saadaan bussi ring roadilta. Kyseltiin neuvoja ni päästiin oikeeseen paikkaan Gongabuhun new bus parkille ja jopa etuajassa. Venailtiin miun ohjaajaa Shangitaa 30min ni siin ajassa kerkes kerjäläisetkin tulla ahistelemaan meitä. Yks nainen yritti tyrkyttää ihan pientä vauvaakin miun syliin. (Luin muuten netistä, ettei lapsille kannata antaa rahaa, koska ne käyttää rahat imppaamiseen ettei ne tuntis nälkää. Ois parempi ostaa niille suoraan ruokaa ni tietää, ettei rahat mee väärään tarkotukseen. Opettajat olikin nähneet lapsia jo yhtenä päivänä imppaamassa.) Shangita tuli hakemaan meit ja näytti meille reitin Epsalle. Siinä matkalla pitää ylittää se hirveen vilkas ja iso ring road.. Kiva sitä yksin aina taapertaa ylitse. Epsaan tullessa meidät toivotettiin tervetulleiksi porukalla. Täällä on tapana antaa sellaset ohuet tervetuliaishuivit tai sitten sellaset oransseista kukista tehdyt kukkaseppeleet kaulaan. Sen jälkeen meille esiteltiin Epsan tilat ja tosi monet huoneet on suomalaisen Keva-hankkeen rakentamia tai kunnostamia. He olivat tosi onnellisia, että on saaneet käyttökelvollisia nukkumahuoneita. Otettiin ryhmäkuvia ja juteltiin miun työharjoittelusta sekä Epsan historiasta. Paikalla oli varmaan alle 15 naista, koska nyt on se bensapula niin ihmiset eivät pääse töihin. Se myös vaikuttaa siihen, ettei työvälineitä kuten kankaita yms ole ollut tällä hetkellä paljon tarjolla. Maanjäristyksen jäliltä muutenkin Epsan tilanne on ollut vaikea, koska myynti ei ole lähtenyt käyntiin kunnolla taas.
 |
| Keva-hankkeen kunnostama makuuhuone. |
Sain listan mitä asioita miulta toivotaan tältä harjoittelusta:
- Nettisivujen päivittämistä sekä tuotteiden hinnoittelua nettiin
- Käyntikorttien uudistaminen
- Kukkapenkkien istuttaminen
- Seinän maalaus
Eli todella lähihoitajan työnkuvaa vastaavia asioita..
Opettajat innoistuivat shoppailemaan hillittömästi Epsan tuotteita ja minä kärsimättömänä odottelin kun oli kauheat selkä- ja vatsatkivut. Lähettiin jo muutaman tunnin kuluttua ekana päivänä, että pääsin lepäilemään. Kotimatkalla oli ehkä hassuin näkemäni asia tähän mennessä nimittäin vuohi katolla! :D Haha yleensä ihmiset on siellä istumassa. Kelasin et miten ne ees jarruttaa ku se vuohihan lentää sieltä suoraan alas?
EPSA: http://epsanepal.org/
 |
| EPSA:n filosofia |
Tiistai: Ensimmäinen päivä kun kävelin bussipysäkiltä harkkapaikalle yksin ja eksyin tietenkin. Tuntuu, että kaikki kadut näyttää ihan samalta ja sitten ei ymmärrä Nepalilaisista kylteistä yhtikäs mitään. Jokaisen kadun päällä on joku iso kyltti, mut en tietenkään muistanu tarkalleen mikä oli oikea kohta mennä. Paikalle päästyäni työpaikkaohjaajani lähti melkeinpä heti hoitelemaan asioita, joten jäin sitten muitten työntekijöitten armoille.. :D Ei siinä mitään, mutta kukaan ei oikein osaa puhua englantia.. Koitettiin vähän jutella siinä. Sain selvää sen että ne kehu miuta kauniiks ja juteltiin meidän perheistä. Nepalilaiset tykkää vissiin aika usein kysellä perheistä tai ainakin miulta on kyselty. Tiistaina työnkuvani oli kirjoittaa englanniksi tuotteiden nimet tietokoneelle ja laittaa hinnat sekä ottaa kuvat niille. Sen jälkeen pakkailin työntekijöitten kanssa Sveitsiin myyntiin lähteviä tavaroita muovipusseihin. Shangitalla on joku tuttu Sveitsissä, joka yrittää auttaa heitä ja saada myytyä nyt joulun alla noita käsitöitä siellä eteenpäin. Kertoo kyllä paikan köyhyydestä se, että loppu muovipussit ni nää etti kaapista jonkun todella vanhan pussin mis oli reikä. Leikkasin sen reiän pois ja tytöt etti kynttilän sillä aikaa. Ne koitti sulattaa sitä muovipussin pohjaa uusiks.. Noh eihän se kestänyt ni sitten se pussi nidottiin lopulta. Toinen myös isompi pussi piti saada kaheksi pienemmäksi pussiksi muutettua ni leikkasin sen kahteen osaan ja nidottiin nekin kaheks erilleseks pussiks.. :D Säästölinjalla, säästölinjalla.
Kotiin lähtiessä kävi hassu sattuma! Istuskelin etupenkissä maski naamalla ja aurinkolasit päässä jumittamassa ku kuulin Kristan huutavan miuta. Ne oli kattonu takaapäi, et ei hitto kerrankin blondi länkkäri paikallisessa bussissa. Kathmandussa asuaa noin 1 miljoonaa ja Kathmandun laaksossa noin 2,5 miljoonaa ni sattumalta samaan bussiin kuitenkin oltiin osuttu! Nepalissa on kokonaisuudessaan n. 27 miljoonaa ihmistä, et aika pieni pääkaupunki kuitenkin väkimäärältään. Tuntuu kyl et tota jengiä ois joka nurkassa älyttömästi verrattuna Helsinkiin. Vilinää ja vilskettä riittää.
Keskiviikko: Tulin vähän ennen kymppiä jo töihin niin ne olikin lounaalla vielä. Itse olin juuri syönyt aamupalan niin söin vain kohteliaisuudesa pelkkää jogurttia. Yritin syödä sen kohteliaasti, mutta mahdollisimman nopeasti maistamatta ja haistamatta, koska en tykkää jogurtista. Tuli kauheat flash backit Italian reissuun kun söin jotain maksaruokaa ja yritin olla oksentamatta ruokapöytään. Kaikkea sitä joutuukin syömään reissuis ku ei vaan kehtaa kieltäytyä.. :D Otan myös mieluummin omat eväät mukaan töihin, koska ne keittiötilat on todella alkeelliset ja yksi meidän opiskelijoista oli saanut jo ensimmäisen työpäivän jälkeen vatsataudin. Keskiviikkona vierailulle oli tullut Shangitan hyvä ystävä, jota hän kuvaili kuin veljekseen. Alettiin askartelemaan hänen kanssa kukkasia sellaisiin riippuviin koristeisiin. Juteltiin todella paljon samalla ja hän oli todella mukava sekä puhui hyvää englantia. Selvisi, että hän on opiskellut jotain talousalaa, mutta toimii sosiaalityöntekijänä ja ollut työskentelemässä Epsalle. Nykyyään hän tukee Epsaa rahallisesti ja tulee aina vapaapäivinä avustamaan heitä kun ei ole muita menoja. Hänen intohimonsa on kuitenkin elokuvat ja olikin viime vuonna tehnyt jonkun menestyneen elokuvan Nepalissa. Huomasi kyllä, että hän on paljon varakkaampi, koska hän on opiskellut yliopistossa (joka on maksullista täällä), hänellä oli GoPro, Applen puhelin jne. Loppu päivän askartelinkin niitä kukkasia muutaman tunnin yksinään hiljaisuudessani ja huomasin, että ohjaajani oli kadonnut jonnekkin. Kun yritin lähtiessä selittää, että menen nyt niin kukaan ei oikein meinannut ymmärtää kun on aika suuri kielimuuri.
Tää viikko on tosiaan ollut jotenkin aika raskas. Tuntuu, että työpaikalla oletetaan, että olisin IT-alan asiantuntija tai sitten rakennusalan opiskelija. Työtehtävät ja työnkuva on aika erikoinen lähihoitajalle. Olen tottunut vähän erilaiseen lähihoitajan hommiin Suomessa. Ohjaajan kanssa en ole saanut oikein minkälaaista kontaktia ja suhdetta vielä. Kukaan muu ei puhu englantia niin on kielimuuri heidän kanssa. Ainakin ymmärrän miltä maahanmuuttajista tuntuu.. Olla eri-kulttuurissa, kukaan ei puhu samaa kieltä, ymmärrät että muut puhut siusta ja kukaan ei yritä kuitenkaan tulkata. Oot muitten kanssa, mutta silti niin yksin. Onneksi on sentään turvaverkko kotona ja tää ei kestä kun pari kuukautta sekä pääsen tuolta työpaikalta pois aika usein muualle. Jos oisin yksin täällä ni olisin varmaan jo ihan hajoamispisteessä. Työpaikalla vieraitten ollessa paikalla tuntuu, että on joku jolle jutella, mutta yksinään ollessa iskee aina koti-ikävä, haluan vain pois ja lasken tunteja ja päiviä kun tämä loppuu. Yleensä en pode reissuissa edes koti-ikävää, mutta täällä töissä se iskee ja kovaa. Keskiviikkona pidättelin jo itkua töissä ja bussipysäkillä. Oli ihan hirveä fiilis ja olisin halunnut lopettaa. Aina kun pääsen pois työpaikalta kaikki helpottaa kuitenkin kun näkee kavereita ja voi jutella. Keskiviikkona kuitenkin kaikki purkaantui ja itkin illalla. No ainakin tulin selville asia ja ollaan yritetty korjailla tilannetta nyt. Katsoo miten ens viikolla lähtee sujumaan..
Torstai: Lähin aamulla vahingossa t-paidassa joka valahtaa olkapäiltä.. Hävetti hiukan bussissa ja yritin kiskoa neuletta korviin koko ajan. Koko päivän jouduin sit paahtumaan neule päällä. Hassua ku Suomessa aina oon topeissa. Työpaikalle päästyä tein taas aluski niitä kukkasia yksinäni nurkassa, mutta puoli 11 maissa tuli eräs nainen USA:sta käymään. Aloin juttelemaan hänellä ja hän kutsuikin minut mukaan heidän vesivärimaalaus hetkeen. Hän on opettaja ja tekee hyväntekeväisyystyötä Nepalissa. Käy opettamassa mm. taidetta ja englantia eri paikoissa. Kokoonnuimme porukalla yhteen huoneeseen maalailemaan vesiväreillä. Hänen tuokionsa toimi erittäin hyvin, koska hänellä oli kaksi tulkkia mukana. Haluaisin pitää tuollaisia hetkiä kanssa. Pitäis kai palkata tulkki? Oli kyllä ihanaa kun oli taas vieras sekä hänen pari hyvää nepalilaista ystävää, joiden kanssa pystyin puhumaan englantia ja he antoivat paljon erilaisia vinkkejä Nepaliin. He jättivät meille vielä vesiväritarvikkeita, että voin pitää sitten jonkun maalaustuokion.. En kyllä tiedä miten sitten saisin tuokion toimimaan, mutta ehkä Shangita tulee tulkkaamaan. Vieraat kertoivat trekkausvinkkejä sekä he kertoivat paikkoja joita kannattaisi käydä katsomassa mm. eräs alue jossa asuu teltoissa maanjäristyksen jäliltä ne ihmiset kenen kodit sortuivat. Siellä asui aluksi n. 7 000, mutta enään siellä on n. 600-700 henkeä. Mutta näidenkin ihmisten pitää häipyä sieltä 1-2 viikon kuluessa, koska maanomistaja häätää heidät pois. Tuntuu, että Kathmandussa näkyy yllättävän vähän maanjäristyksen jäliltä. Tietenkin täällä on romahtaneita rakennuksia ja rakennuksia jotka on tuettu. Mutta tosi paljon on korjattu jo. Esimerkiksi Epsastakin he olivat olleet aluksi teltoissa asumassa, mutta nyt he ovat omissa tiloissaan jo. Osassa maaseuduista voi olla paljon pahempi tilanne. (Edit: eksyttiin tänään miun työpaikan vierelle Kathmandussa ja siellä oli niin paljon raunioita ja rankeilla olevia rakennuksia. Ollaan siis oltu aiemmin vaan hyvin selviytyneillä alueilla)
Eräs Shaira joka on nepalilainen, mutta on opiskellut suomessa lähihoitajaksi joten osaa Suomea tuli auttamaan minua torstaina ja selvittelemään tilannetta, kun oli kuullut etten ole tyytyväinen työharjoittelupaikkaani. Epäilin, ettei Shangita edes tiedä mitä opiskelen, mutta kuulemma hän tietää. Tuntuu vähän mahdottomalta toteuttaa kuntoutusta tuolla kun se on heidän työpaikka, joten kaikki minun pitämät tuokiot ovat poissa heidän työajastaan. Muutenkin se on niin erilainen paikka mitä Suomessa paikat ovat. Kuntoutus eroaa muutenkin niin paljon täällä. Suomessa ihmiset ovat hyvin passiivisia. Täällä vaikka he ovat kuinka vammaisia niin silti he ovat omatoimisia ja tekevät itsenäisesti asiat. Heillä ei ole muuta vaihtoehtoa oikein kuin tehdä töitä ja yrittää selviytyä. Yhteisöllisyys näkyy myös tosi hyvin. Ihmiset yrittävät auttaa toisiaan, koska täällä ei ole mitään yhteiskunnan palvelujärjestelmää pitämässä huolta ihmisistä.
Loppupäivästä olin taas viimeistelemässä niitä kukkasia ja yritin aloittaa keskustelua pöydässäni olevan naiseni kanssa, mutta se tyssäsi taas siihen kun hän sanoi ettei osaa englantia.. Pitkälle päästiin taas ihmiskontakteissa. :D Ennen pääsin tapaamaan vielä yhden miehen Sky Memorial Foundationista. Hänellä oli todella hyvä englanti kanssa. Heidän säätiönsä on perustettu sen jälkeen kun lentokone romahti alas 2010 Nepalissa ja siinä kuoli kaikki 14 koneessa, joissa oli Sarah, Kendra ja Yuki 18-21 vuotiaat nuoret. Heidän vanhemmat perustivat sitten tämän järjestön, joka avustaa erilaisia paikkoja ympäri Nepalissa, joista yksi on Epsa. Sovimme hänen kanssa, että näemme ensi viikolla ja lähden hänen mukaansa heidän toiseen kohteeseensa, jossa on cp-vammaisia. Hän oli innoissaan kun olen nurse yritin korjata että niin siis practical nurse. Sitten hän selitti innoissaan kuinka voisin suurinpiirtein parantaa ne cp-vammaset.. yritin siinäkin välissä toppuutella, että niin olen siis opiskelija. Hyvä kun kerkesin Suomessa kuntoutusta opiskella viikon verran ja sekin oli pelkkää ergonomiaa. En ole ikinään työskennellyt yhdenkään cp-vammaisen kanssa, että eikun äkkiän googlailemaan viikonloppuna kuinka pika-kuntoutan todella huonokuntoiset cp-vammaiset.. :D
Muuta yleistä tältä viikolta mitä jäänyt mieleen:
Ring road ja muutkin tiet: Niitten ylittäminen tuntuu silkalta itsemurhalta välillä yksinään kulkiessa. Joko odotat, että paikallinen ylittää samaan aikaan ja tipsutat niitten rinnalla tai yrität hypätä yksinäsi autojen sekaan ja toivot parasta. Töihin ja töistä takasin joudun aina ylittämään ring roadin ja joka kertaa se kestää kyllä tovin.. Suojatiet ja liikennevalot ei olisi pahitteeksi täällä.
Bensasta: Bensan hinta on asemilta n. 1e luokkaa, mutta sitä säännöstellään joten kuulema black marketeissa siitä voidaan pyytää 500-1000 rupiaa litralta eli 5-10e väliltä ja se on laimennettua. Hinnat kohillaan, jos vertaa että Suomessa on n. 1.8e/litra. Pohdittiin just tänään, et jos bensaa olis tässä maassa niin kuinkahan kova hälinä tuolla sitten olis ku nyt niin monet autot ja mopot seisoo vaan paikoillaan.
Busseista: Busseissa soi nepalilaista musaa ja jenkkihittejä sekä musavideot pyörii. Yhtenäkin aamuna autossa popitettiin Justin Bieberin Baby:a. Ah, ihanaa! Nykyään osaan onneks koko matkan ulkoa ni uskallan kuunnella omia musiikkeja kuulokkeilla eikä tarvi kärvistellä noitten musien kanssa 4 tuntia päivässä. Bussimatka on kyllä maailman raivostuttavin. Se voi kestää yhteen suuntaan hyvällä tuurilla 1 tunnin tai huonolla tuurilla lähemmäs 2 ja puol tuntia. Et koskaan tiiä millon bussi tulee ja ruuhka-ajasta riippuen matka saattaa viivästyä vaikka kuinka paljon. Bussit pakataan myös niin täyteen kuin mahdollista. Penkitkin on tehty niin pieniksi, ettei esim Aleksi voi istua niissä suorana. Se on oikeesti sellanen sillit purkissa fiilis. Tiet on vielä niin pölysiä, että pakko käyttä koko matka maskia. Busseissa tuntuu välillä, että miun viereen tullaa viimesimpänä, mutta sitten on myös niitäkin hetkiä kun bussi on puoliks tyhjillään ja joku nainen rojahtaa puoliks miun syliin.. Suomalainenhan ihan järkyttyy tälläsestä läheisyydestä. :D Bussimatkoilla myös ihmiset on ollut todella kiinnostuneita kuka oon, mitä teen jne mutta yhteisen kielen puuttuessa keskustelu on tyssännyt aina aika lyhyeen.
Paikalliset: Tuijottaa todella paljon, varsinkin kun liikun yksin julkisilla busseilla. He eivät kuitenkaan ikinään huutele mitään toisin kuin esim Suomessa (tai sitten en ymmärrä heidän huuteluitaan Nepaliksi :D). Paikalliset myös neuvovat mielellään ja ovat todella mukavia, vaikka eivät puhuisikaan hyvää englantia. Ja ravintoloissa, jo jotain tuotetta ei ole niin he lähtevät ostamaan sitä toisesta kaupasta, awww!
Ilman laatu: Oikeesti tää astma varsinkin yöllä raivostuttaa kyllä. Yhtenäkin yönä teki mieli pakata kimpsut ja kampsut ja patikoida keskelle metsään raittiiseen ilmaan. No tuumpa arvostaa sit Suomen raikasta ilmaa toivottavasti. Ja noi koirat mitä ihmettä?! Kuulostaa ku koirajengi yrittäs keskellä yötä tappaa jotain kissaa. Miks ne villiintyy just sillon yöllä?
Duunipaikan vessa ja muutenkin hygienia: Oon pohtinut, et tää kohde ei kyl sovi ns. hienohelmoille. Meilläkin töissä vessaan laitetaan wc-kengät ja se vessanpönttö on siis reikä maassa. Vessapaperia eikä roskiksia ole vaan yksi ainut yhteinen huljutuskuppi missä on satunnaisesti vettä. Duunipaikalla tulee kaivosta vesi, joten sillä voi sitten pestä kädet. Yhtenä päivänä näin kun nää kokkaili siinä pihamaalla tulen päällä, joten ei tää keittiöhygieniakaan mikään kummonen ole.
Ja lisäksi tein listan työpaikan plussa puolista:
+ ilmainen tee
+ ilmaiset keksit
+ työmatka kotiin on järkyttävän pitkä, joten astun aina ensimmäisten joukosta bussiin ja saan ainakin istua koko matkan ahtaassa bussissa eikä käy niin kuin Kristalle ja Jennille. Ne saattaa joutuu venaamaan muutaman bussin ku ne on niin täynnä ja joutuu seisomaan aina kaikki matka ahtaassa bussissa.
Nojoo pitää olla vaan positiivisin mielin ja yrittää olla mahollisimman avoin! :) Jos sais jonkunlaisen suhteen siihen ohjaajaan luotua ensi viikolla niin eiköhän kaikki helpotu. Olisi edes yksi ihminen kenen kanssa puhua englantia ja keltä kysellä sitten. Kuulemma Nepalilaiset ovat todella ujoja ja että heiltä pitää kysellä paljon, mutta he sitten kertovat mielellään koko elämän tarinan. En vaan itse ole sellainen henkilö joka viitsisi tunkeutua muitten asioihin, jossei he puhu itse yhtään. No katsellaan ja toivotaan että lähtee touhu vähän ylöspäin! Ainakin tiedossa on että pääsen kavereitten paikkoihin tutustumaan, jota odotan innolla. Ja oon kyllä onnellinen, että lähin tälle reissulle. Opin ainakin paljon tästä, tosi huipputyyppejä tavannut ja hauskaa on! Ainoastaan vaan ne jotkut hetket töissä vie sitä fiilistä matalammaks, mut ei piä antaa sen latistaa! :)
 |
| Hyvää viikonloppuu kaikille! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti