Vierailu Nepal Disabled Assocationiin

Perjantai oli jotenkin hysteerinen päivä miun osalta ja päivä alkoi heti hyvin astumalla kakkaläjään. :D Tää koko kaupunki on iha täynnä noit läjiä ni ihme, et se tapahtu vasta nyt. Mia ja Aleksi tuli miun mukaa Epsaan tutustumaan perjantaina muutamaks tunniks. Auteltiin tekemään jouluriipuksia. Miun ohjaaja pyys miut mukaan iltapäiväks tutustumaan uuteen paikkaan.

Oltiin saatu bensaa ni lähettiin sitten mopolla. Kolme skootterin päälle ja menoks! Huvitti koko tilanne ja yritin pidätellä naurua vähän. :D Varmaan näky oli niin huvittava ja erikoinen, että meitä osoteltiin ja tuijotettiin todella paljon matkan ajan. Kuskina oli lyhytkasvunen ja kyydissä blondi länsimaalainen nainen sekä rampa. Kulkuvälineenä oli lyhytkasvusille tuunattu skootteri.  Kuskilla oli pelkästään kypärä (täällä van kuskilla tarvii vissiin olla kypärä) ja matka oli aika bumpy ride. Pelkäsin välillä, että miun ohjaaja tippuu kyydistä kun mentiin kuopista. Hänellä on vaan yksi toimiva käsi ja sillä hän yritti pikkasen pitää minusta kiinni. Itse välillä suljin silmät ja toivoin parasta, kun autot tai ihmiset pomppas yllättäen mopon eteen. Täällä tosiaan vierekkäin voi mennä niin monta ajoneuvoa kuin vain mahtuu. Yhdessä vaiheessa jäätiin todella pahasti ruuhkaan, koska skoottereita oli ajanut rinnakkain ja bussin tullessa vastaan pitikin alkaa ohjailemaan mopoja pois edestä.

Logo

Saavuttiin sitten Nepal Disabled Assocationiin (Lisätietoi: http://nda-nepal.org.np/ paikasta). Se oli tosi mielenkiintonen paikka ja miusta tuntuu, et siellä työharjottelussa oisin saanut enemmän irti kuin Epsassa. Miut pyydettiin sinne jo vapaaehtoistyöntekijäksikin. :D Niillä taitaa olla vähän työntekijäpulaa. Siellä on kuulema kaks niistä työntekijöistä 24/7 töissä eikä ne saa palkkaa. Yks sairaanhoitaja, vapaaehtoistyöntekijöitä jne.

Sain aluksi tiloihin esittelyt. Siellä on samassa yhteydessä sairaala sekä vammaisille käsityöpaja, asuntola ja koulu. Vammautuneet on täällä tosi huonossa asemassa, joten tuolla oli heille ihan erilinen koulu tehty. 

Käytävä/yhteistila, josta pääsee asukkaiden huoneisiin

Asuntolassa asui mm. cp-vammaisia, kehitysvammaisia, maanjäristyksessä loukkaantuneita, kuuroja, amputoituja, eritavalla halvaantuneita (monella oli paraplegia) jne.  Siellä asuu yhteensä n. 40 henkilöä. Reilut kymmenen heistä tais olla kokonaan hoidettavia ja muut selviytyi osittain itse. Oli ihanaa huomata, että asukkaat ketkä kykenee hoitamaan itseään niin auttavat muitakin asukkaita. Esim yksi kuuro sekä yksi pyörätuolissa oleva henkilö ovat kuulema todella suureksi avuksi siellä. Asuntolan tilat oli kyllä tosi pienet ja sai taas kyllä miettiä kuinka hyvässä jamassa Suomessa kaikki asuntojärjestelmät on. Yhdessä huoneessa nukkuu monta ihmistä ja osassa huoneessa hais pahasti eritteet.

Kaikilla on vähän erilainen tausta tuolla paikassa. 4 asukkaista oli kuulema tuotu vaan asuntolan ovelle. Esim yhdellä heistä oli ollut mukana lappu, jossa luki etunimi ja sairauden nimi, mikä hänellä on ja mitä lääkettä hän tarvitsee siihen. Kukaan ei tiennyt hänestä yhtään mitään muuta. 

Täällä on kyllä uskomatonta, miten ihmiset löytävät aina selviytymiskeinon. Yksikin asukkaista oli alaraajahalvaantunut, joten hän makasi mahallaan sängyllä missä oli pyörät alla. Näin hän pystyi rullaamaan käsivoimillaan sänkyä ja kruisailikin ympäri rakennusta. Toinen asukas oli saanut aiemmin pyörätuolin, mutta ei halunnut käyttää sitä, joten hän raahasi itseään pelkkien käsien varalla! Yllättävän nopeasti hänkin kuljeskeli siellä rakennuksessa ympäriinsä. Eräälle asukkaalle taas oli tuunnattu puutarhatuolista pyörätuoli. :D

Vapaaehtoistyöntekijäit oli rakentanut uuden katoksen, ettei vesi tule enään katosta läpi

Me oltiin vierailulle, koska eräs Epsan sponsori oli hommannut jokaiselle asukkaalle North Facen fleecet. Täällä alkaa nyt kylmenemään ja tosiaan mitään lämmityksiä ei taloissa ole. Siitä paitojen jakotilanteesta tehtiin sitten uutinen ja kuvattiin tv:seen. (Jos joku seuraa Nepalin tv:tä ni vilahdin ehkä siellä) Täällä ihmiset iloitsee niin pienestä ja asukkaat oli kyllä niin ilahtuneita ja hymyileviä saadessaan lahjat. Eräskin asukas ylpeänä esitteli uutta pinkkiä takkiaan ja tuli miuta halaamaan. :) Oon muuten huomannut, että täällä kysytään aina millon tulin Nepaliin, kauan oon ja onko eka kerta Nepalissa. Tuollakin sain yhä uudestaan ja uudestaan vastata noihin kysymyksiin. 

Oli kyllä siisti kokemus tuo päivä ja voisin kyllä tulla tonne vapaaehtoseks muuten, mutta haluan varmaan kokea mieluummin uusia maita tulevaisuudessa. Päivä oli jotenkin itselleni henkisesti aika rankka ja lähtiessä oli jotenkin tosi hysteerinen olo. Mopolla pihasta lähtiessä pidättelin itkua ja naurua, koska näin TAAS KERRAN: vuohen katolla!! :D Kukaan muu ei oo vielä bongannut vuohta katolla haha.

Green bussissa himaan mennessä oli niin täyttä, että olin puoliks välillä yhen jätkän sylissä. Alko päässä jo soimaan: "Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on." :D Tää ei kyllä oo ahtaanpaikan- ja läheisyydenkammosille sopiva maa. Perjantai illalla kävästiin porukalla raflassa ja chillailtiin vaan himassa.

Harjoittelun osalta harmittaa vähän, ettei meillä ole koulussa opiskeltu alaan liittyvää englatia yhtään. En tiedä onko tulevaisuudessa tulossa, mutta ennen tätä harkkaa se olisi ollut kyllä tarpeen. Nytkin kun sain esittelyn vammaisten asuntolassa, niin osa sairauksiin ja kuntoutukseen liittyvistä asioista meni ohi, koska ei tiedä mitä ne on suomeksi. Oisi pitänyt älytä kotona lukea sanastoa. Huomasin saman ongelman myös päihdekuntoutuksen paikoissa. Ei ole oikein tullut tarpeeseen noihin aloihin liittyvä sanasto englanniksi aiemmin elämässä niin vähän valinainen tieto. No tässähän sitä oppii joka päivä lisää!