Tosiaan maanantaina Jenni ja Krista tulivat Epsaan miun kanssa. Maalailtiin vaan koko päivä. Onneksi tytöt on pari kertaa aikaisemmin maalannut, koska nämä olettivat että me tiedetään kuinka maalata. Itse en ole koskaan maalannut mitään, niin en tiennyt edes perusasioita kuten, että maali pitaa sekoittaa veden kanssa.. :D Yksinään olisi varmaan tullut hyvää jälkeä.. Ei sillä että nytkään ois tullu kummosta jälkeä ku töissä oli Tohelo ja Torvelo ja Duppaduulixin!
Maanantai kuvina:
 |
| Katot on niin matalat, että kovin pitkä ihminen ei vois niitä maalata kovin ergonomisesti :D |
 |
Kesken erästä työtä ei saa arvostella.. |
 |
| Älyttiin jopa laittaa suojapressut, ettei kaikki likaantunu mei sohinnalta ;D |
 |
| Valmista tuli!!!! Melkein perfect. |
Tiistaina olikin sitten kunnon action päivä. Heti aamusta kun tultiin Epsaan, niin Sangita pyys miulta apua, "because u're a nurse". Nää ei vissiin oikeen tajua mikä ero on practical nursella ja nursella. :D No yön aikana Epsaan oli tullut orpolapsi. Hän oli kävellyt monia kymmeniä kilometrejä etsimässä siskoaan ilman kenkiä. Hän oli kuulema heitetty ulos työpaikastaan hotellista huonon käytöksen vuoksi. Tytön jalat olivat todella huonossa kunnossa, koska hänellä ei ollut minkäänlaisia kenkiä. Sangita oli tehnyt kiltisi ja ottanut tytön omaan huoneeseensa nukkumaan, antanut ruokaa, vaatteita ja sandaalit. Sangita kyselikin minulta, mitä hänen pitäisi tehdä lapsen kanssa. Enhän minä osaa Nepalin palvelujärjestelmää, mutt yritettiin tyttöjen kanssa yhdessä neuvoa. :D Ohjeistin soittamanaa orpokotiin, missä yksi meidän kavereista työskentelee ja pyytää sieltä lisäneuvoja. Sieltä vastaus oli, että lasta ei voida ottaa sinne, koska hänellä ei ole mitään asiapapereita. Hän ei edes tiedä ikäänsä (naiset veikkasivat, että hän olisi 10-12-vuotias), kotikaupunkiansa tai mitään oikeastaan itsestään. Hän tiesi ainoastaan: nimensä, siskon olevan jossain hotellissa töissä Kathmandussa, äitinsä kuolleen kun hän oli 1-vuotias ja isänsä jättäneensä heidät. Orpokodista ohjeistettiin ottamaaan poliisiin yhteyttä, että lapselle saisi tehtyä kaikki asiakirjat.
Me lähettiin porukalla apteekkiin ettimään tytölle helpotusta jalkoihin. Oltiin kyllä aikaimoinen näky noilla kaduilla. Muutenkin oon ainut länkkäri Gongabussa, ni saan paljon katseita. Entäs kun meitä on 3 länkkärityttöä, yks orpolapsi ja siihen lisäks vielä lyhytkasvunen nainen opastamassa meitä.. Saatiin yllättäen taas katseita. :D (Oon harrastanut länkkärin bongausta aina työmatkoilla ja tän viikon keskiviikkona bongasin ekan länkkärin 30 minuutin matkan päästä Gongabusta!!! Sillä oli kyl paikallisia frendejä, että ei tainnut olla mikään perus turre). Apteekkari vähän dramatisoi ja totes kauhuissaan "tough" tytön jaloista. Että apteekkari osas määrätä oikeata rasvaa, meidän piti käydä lääkärillä näyttämässä niitä jalkoja. Oli kyllä todella köyhän näkönen se sairaala, että ei houkuttais itte sinne päätyä. Ostettiin tytölle vielä sukat. Kaiken kaikkiaan nää ostokset tuli maksamaan jonkun 3-4 euroa, että ei ollut kallista auttaa.
Jenni teki tytölle jalkakylvyn ja puhdisti ne desinfioifilla liinoilla, jonka jälkeen jalat rasvattiin ja tyttö sai uudet sukat. En tiedä onkohan koskaan ennen edes käyttänyt sukkia, koska vaikutti ettei hän osannut laittaa niitä edes jalkaan. Eräs epsan sponsori toi onneksi tytölle kassillisen vaatteita.
Täällä on kyllä niin eri kulttuuri. Heti kun lapsen jalat olivat hoideltu hänet laitettiin jo töihin; siivoilemaan, tiskailemaan jne. Lapset eivät saa olla lapsia niin kuin Suomessa on tottunut. Jokainen tekee oman osansa perheen ja ruoan eteen. Tytöt myös kertoi down koululta, että kun koululla piirretään niin sitten lasten on pakko piirtää. Lapset pakotetaan piirtämään ja he piirsivät ihan kädestä pitäen. Täällä ei toteudu itsemääräämisoikeus ihan niin kuin Suomessa. :D
Jalkojen hoidon jälkeen maalailtiin toinen huone. Tyttöjen kunto meni aika heikoksi varmaan maalihöyryistä ja ihan lopun jouduin viimeistelemään yksin.
Kotimatkalla tuli muuten vastaan rekka, jonka perässä luki "Don't touch me, I'm a virgin". Täällä on niin outoja tekstejä autoissa. :D Newarien kynttiläkulkueessakin näin auton minkä etulasissa luki, että etsitään uutta tyttöystävää. Moniin autoihin on laitettu tarrat, että ne ovat merkiltään mm. Niken, Adidaksen, Conversen.
Myöhemmin illalla eräs meistä jouduttiin viemään sairaalaan pitkittyneen ruokamyrkytyksen johdosta. (Ollaan nyt taidettu kaikki kärsiä tää ruokamyrkytys jeij) Meille oltiin suositeltu Ciwec Cliniciä, koska se on turistien käyttämä yksityinen sairaala. Esimerkiksi monet vuoristotautiasairastavat viedään sinne hoitoon. Sairaala oli kyllä tosi siisti ja kaikki puhuivat todella hyvää englantia siellä! Kaveri jouduttiin jättämään yöksi tippaan, mutta paikka vaikutti onneksi luotettavalta. Joillain vakuutusyhtiöllä on muuten tosi hyvä systeemi, että kun soittaa ennakkoon niin he laittavat maksusitoumuksen sairaalaan ja ei tarvitse itse edes maksaa mitään! Toivottavasti omakin vakuutus on yhtä kattava, jos tarvitsee käyttää (mutta no toivotavaan ettei tarvitse käyttää!),
Keskiviikkona tein töissä koko päivän tietokonehommia. Laittelin taas kuvia koneelle ja kirjoittelin hintoja ylös, että saataisiin tietoja eteenpäin ja Epsalla verkkokauppa pystyyn. Päivä vähän mateli kun ohjaajakin katosi taas vaihteeksi ja kukaan ei tiennyt mitä tekisin. Kukaan ei tainnut oikein tajuta mitä höpötin edes enkuksi. :D
Päivällä eräs asukas oli lähtenyt orpolapsen kanssa kävelemään muutamaksi tunniksi etsimään orpolapsen siskoa. Onnellisesti päättyi sekin ja sisko löytyi! Hän tuli Epsaan käymään ja kertoi tarvittavia tietoja mm. mistä kaupungista he ovat kotoisin. Hän kertoi myös, että heidän isänsä oli alkoholisoitunut äidin kuoleman jälkeen ja isä kuoli alkoholismiin. Heidän äitipuoli oli jättänyt heidät sen jälkeen. Molemmat lapset olivat etsineet hotellit, missä tekivät tiskarin hommia elääkseen. Täällä osassa kaupunginosista mainostetaan, että ei ole käytetty lapsityövoimaa. Joten muuten lapsityövoimaa taitaakin olla aika yleistä täällä. Myöhemmin kun minä olin jo lähtenyt Espasta oli orpolapsen entinen työnantaja löytänyt heidät ja yritti pakottaa lapsen takaisin töihin, koska hän ei kuulemma pärjää ilman tiskariaan. Sangita oli joutunut soittamaan poliisit, jotka selittivät ettei lasta voi pakottaa sinne, jos hän ei halua. Onneksi lapsi sai jäädä Epsaan!
Kotona olikin iloinen yllätys odottamassa, nimittäin kaveri oli palannut sairaalasta! Meitä oli peloteltu, että joutuu ehkä jäämään sairaalaan muutamaksi päiväksi. Mutta reipas tyttö pääsikin jo antibiioottikuurin avulla kotiin lepäilemään! Nyt vaan toivotaan, että pöpö saadaan selätettyä vihdoin kokonaan pois! :)
Me kävästiin illalla terveitten porukalla syömässä. Tuli ihan hirvee morkkis illalla kun aloin kelaamaan ruokavaliotani täällä. Syön oikeesti vaan pelkkää hiilareita täällä. Aamulla leipää ja puuroa, töissä kroisantti ja hedelmä, välipalaks leipää ja illalliseks yleensä nuudelia tai riisiä. Tuun varmaan yhtenä pullamössönä himaan. Täällä paikallisetkin syö tosi hiilaripainotteista ruokaa muutenkin. Ruokapulan takia maitotuotteetkin on aika vähissä ja noista kaduilta en uskaltais kyllä mitään lihaa ostaa. Raakoja kasviksia ei rafloissa uskalla syödä, koska niistä ei tiedä onko millä vedellä pesty.
Torstaina Sangita lähti toiseen työpisteeseensä käymään sekä poliisiasemalle hoitamaan tytön papereita kuntoon, että hän saisi asiakirjat joskus hoidettua ja lapsi pääsisi orpokotiin tai muualle turvaan. Eräs lyhytkasvuinen asukas lähti Sangitan mukaan ja huomasin, että heidän moponsa on fiksusti tuunattu: siihen on lisätty kaks lisäpyörää sivuille. Lyhytkasvuisetkin voi siis kiivetä mopoon seisomaan ja pysäyttäessä ei tarvitse laittaa jalkoja maahan eikä se kaadu! Minulla aika kuluikin hitaasti, kun piirtelin ja leikkailin huovasta perhosia koko päivän..
Kotiin palatessa tytöt kertoivat taas olleen maanjäristyksen. Tiistaina oli ollut 4,3 Richteriä. Kukaan muu meistä ei ollut tuntenut kun vaan tytöt, jotka lepäilivät sängyssä. Nyt torstaina oli 5,3 Righteriä. Olin juuri siihen aikaan kävelemässä busssista Epsaan ja ihmettelinkin miksi ihmiset tulevat keskelle katuja ja katselavat hölmistyneenä samaan suuntaan. Kuuntelin vaan pokkana musiikkia ja tallustelin töihin huomaamatta mitään. :D Kotona oli heilunut verhot ja tytöt sängyissään. Majatalon emäntä oli tokassut vaan: "yeah, we felt it too. 5 is still normal". Huhtikuun tuhoisa maanjäristys oli ollut yli 7 Richteriä ja tämän päivän järistys on ollut nyt vissiin suurin huhtikuun jälkeen. 155 järistystä on ollut koko tämän vuoden aikana yhteensä.
Tavattiin muuten tiistaina yks mies bussissa, joka varoitteli meitä että tää kriisi on pahentumassa, joten matkustelu voi olla hankalaa. Intian reissu ollaan kokonaan hylätty rajaongelmien takia. Eikä nyt varmaan kovin pitkän matkan päähän Kathmandusta lähdetä, jos ei pääsekkään takaisin. Toivotaan, että ens kuussa tilanne helpottas, mutta ei kovin lupaavalta näytä. Ollaan mietitty, että me ollaan sopeuduttu tähän yllättävän hyvin. Ei ole tullut koviin pahaa kulttuurishokkia. Sopeutumiseen voi vaikuttaa kyllä se, ettei tiedetä paremmasta mitään. Ei ole mitään mihin verrata: millainen Nepali on ollut ennen maanjäristyksiä? Tai ennen tätä kriisiä? Oon myös mietinyt turtuukohan tähän kaikkeen. Ei kaikille asioille voi vaan mitään ja jokaista auttaa, vaikka haluaisi.
Btw yks ele mikä täällä aluks on tuottanut hämmennystä on päännyökyttely sivulta toiselle. Suomalaisen näkökulmasta se on sellanen "no jaa" vastaus, mutta täällä se tarkoittaakin enemmänkin hyvä tai okei. :D Samoin myös ruokakaupassa kun näytin 3 sormea ja yksi niistä olikin peukalo, niin peukaloa ei lasketa joten se tarkoittikin vaan kahta heidän mielestä. :D
Täällä on niin puolikuntosta porukkaa, että ollaan vaan tehty himassa safkaa ja katteltu leffoja. :) Viikonloppuna ajateltiin käydä ehkä monkey temppelissä ja kattomassa ruuminpolttoa. Ens viikolla suunnitelmissa olis mm. käydä tutustumassa HIV- ja hepatiittipaikkaan, joten kertoilen sitten kuulumisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti